Terveee!!! Mepäs oltiinkin eilen elämäni ensimmäisissä puutarhajuhlissa. Kutsu tuli Saaralta eli päästiin käyskentelemään filosofin puutarhassa. Olin tosi iloinen, että olimme kutsuvieraslistalla, ja sääkin oli mahtava. Aurinko paistoi ja Virkkalassa oli KUUMA. Puutarha oli oikeasti kuin jostain tyttöromaanista, sellainen salainen puutarha. Oli useita kauniita, kukkivia omenapuita, oja (ilman vettä tosin tällä hetkellä), luonnonkukkia, romanttinen vanha penkki, linnunpönttöjä (hyvä Saara!), ryteikköä, kumpua ja nurmea - ja tietysti amppareita. Saara tosin oikaisi minua että ne ovat mehiläisiä, "jotka eivät tee mitään", mutta suhtaudun varauksella asiaan - ja kutsun edelleen kaikkia vaan amppareiksi. Hui.

Katsokaa miten lumoavaa! Äsken mietin, miten olisi pitänyt ottaa enemmän kuvia, mutta minä ujostelin. En sitä penkkiäkään kuvannut! Minulla meni hirmuisen paljon energiaa siihen, että keskityin olemaan NORMAALI. Arvatkaas meinaan mietinkö, kuinka moni läsnäolija tietää, että minä olen se kaheli Ofelia, joka raivoaa blogissaan hullun lailla.... Yritin olla mukava ja fiksu. Tulipahan ainakin tajuttua, että nämä kaikki tekstit tosiaan ovat netissä ihan kaiken kansan ulottuvilla. Mutta kuulemma ei kukaan tainnutkaan tietää, kuka se mustiin pukeutunut immeinen tyttärensä kanssa on. Huoh! Ihmiset olivat tosi kivoja ja oli rentoa. Olisin siis voinut ottaa varmaan vähän lunkimmin! (Ja lakata ajattelemasta mitä ihmiset ajattelevat! Höh.)

Ja koska vhh-typerehtimiseni on ohi, söin ihania piirakoita! Sieni-, kala- ja raparperipiirakoita oli Saara itse valmistanut, lisäksi HURMAAVIA kuppikakkuja, joiden päällä oli koristeita. AMPPARI!!!

Jestas, eikö ole hellyttävä! Ja kuten kuvasta näkyy, Maudin eväiden vieressä kenottaa tyynesti siideritölkki... Unohdin olevani äiti ja kiskaisin KAKSI siideriä. Tulihan siitä pieni huppeli, mutta Hamletkaan ei edes huomannut mitään. Sitä ihmettelen! (Mietin sitäkin, kuinka moni vieraista paheksuu äidin kännäämistä..)

Ja joko olen menossa psykoosiin tai sitten olen muuten vaan pihalla, mutta minun mielestäni kolmannessa omenapuukuvassa rungon ja pensaan välissä seisoo vaaleatukkainen mies. Säikähdin jo, onko joku osunut kuvaan, mutta ei siellä ketään ole. Mikä lie optinen harha. Huisaa... (Eikä sitä varmaan näe kukaan muu kuin minä.)

Kaikkea muutakin jännää on tiedossa, mutta nyt minun pitää palata toisellekin aikamatkalle menneisyyteen eli nyt lähden kaivamaan vanhoja papereita. Heippa!

P.S. Unohdin mainita Louhisaaren siman!!! Se se vasta oli HYVÄÄ. Enkä koiruliinistakaan kuvaa ottanut, mutta käykää lukemassa Saaran postaus omenankukkajuhlista!